Elokuun aikana valmistui Hankasalmen kotiseutuyhdistyksen ylläpitämän Esinemuseon kirkko-osaston uusittu perusnäyttely. Olin palkattuna työntekijänä taittamassa näyttelyn tekstitauluja, joten kyseessä ei varsinaisesti ollut Omituinen Designin työprojekti. Mutta, koska yksityinen elinkeinonharjoittaja on yhtä kuin yrityksensä, niin voinen esitellä projektia hieman myös täällä OD:n blogissa.

Näyttelyn sisällön tuotti jyväskyläläinen kirkkotaiteen tutkija Marja-Liisa Rajaniemi ja näyttelyn rakensivat Marja-Liisa Rajaniemi ja Keski-Suomen museon amanuenssi Pirjo Sojakka. Minut otettiin projektiin mukaan melko loppuvaiheessa. Näyttelyn suunnittelijoiden toiveena oli selkeä ja helppolukuinen ilme tekstille ja kuville. Museossa käy paljon lapsia ja iäkkäitä ihmisiä, joita ajatellen tekstityyliksi valittiin päätteetön ja yksinkertainen Calibri-kirjasin. Otsikoissa halusin hieman irrotella ja tuoda näyttelyyn historiallista tunnelmaa, joten isoihin otsikoihin valikoitui klassinen, päätteellinen kirjaintyyli. Värit valittiin sointumaan museon hirsiseiniin ja kuva-aiheen idean sain perinteisten talonpoikaiskäsitöiden muotokielestä. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen!

Tässä muutama kuva valmiista näyttelystä.